Luukas 23:13-33 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

13. Pilatus kutsui koolle ylipapit, hallitusmiehet ja kansan

14. ja sanoi heille: »Te toitte tämän miehen minun eteeni väittäen häntä kansan villitsijäksi. Olen nyt teidän läsnä ollessanne kuulustellut häntä, mutta en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään, mistä te häntä syytätte.

15. Ei liioin Herodes, sillä hän lähetti miehen takaisin meidän eteemme. Ei hän ole tehnyt mitään, mistä seuraisi kuolemantuomio.

16. Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan ensin olen antanut kurittaa häntä.» [

17. Hänen näet täytyi aina juhlan aikana päästää heille joku vanki vapaaksi.]

18. Silloin kaikki huusivat yhteen ääneen: »Kuolema sille miehelle! Päästä meille Barabbas!»

19. Barabbas oli kaupungissa puhjenneen mellakan ja murhan tähden vangittu mies.

20. Pilatus vetosi uudestaan heihin, sillä hän halusi vapauttaa Jeesuksen.

21. Mutta he huusivat vastaan: »Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!»

22. Pilatus sanoi heille kolmannen kerran: »Mitä pahaa hän sitten on tehnyt? En ole havainnut mitään, minkä vuoksi hänet pitäisi tuomita kuolemaan. Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan olen antanut kurittaa häntä.»

23. Mutta he eivät antaneet periksi vaan huusivat yhä kovemmin ja vaativat, että Jeesus oli ristiinnaulittava.Huutonsa voimalla he saivat tahtonsa läpi.

24. Pilatus päätti lopulta suostua heidän vaatimukseensa.

25. Hän vapautti sen miehen, jonka he halusivat – miehen, joka oli vangittu mellakan ja murhan tähden – mutta Jeesuksen hän luovutti heidän valtaansa.

26. Jeesusta lähdettiin viemään. Matkalla sotilaat pysäyttivät Simon-nimisen kyreneläisen miehen, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristiä Jeesuksen jäljessä.

27. Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta.

28. Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: »Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne.

29. Tulee aika, jolloin sanotaan: ’Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.’

30. Silloin ihmiset sanovat vuorille: ’Kaatukaa meidän päällemme’, ja kukkuloille: ’Peittäkää meidät.’

31. Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!»

32. Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista.

33. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle.

Luukas 23