9. Minä tein siitä kauniin puun,haarautuvan ja tuuhean.Kaikki Eedenin puut, Jumalan puutarhan puutkadehtivat sitä.
10. »Sen tähden sanoo Herra Jumala: Koska se on kasvanut niin korkeaksi, että on kurottanut latvansa pilviin ja ylpistynyt omasta korkeudestaan,
11. minä annan sen kansojen käskijän armoille, ja hän tekee sille sen, mitä jumalattomille tehdään. Minä olen sen hylännyt.
12. »Niin muukalaiset, kansoista julmimmat, kaatoivat sen. He paiskasivat sen vuorille, ja sen oksat lentelivät kaikkialle laaksoihin, sen latvukset pirstoutuivat joka puolelle maata purojen uomiin, ja maan kaikki kansat lähtivät sen lehvien varjosta ja jättivät sen.
13. Sen kaatuneelle rungolle tekivät pesänsä taivaan linnut, ja sen oksien suojaan asettuivat metsän eläimet.
14. »Enää eivät veden äärellä kasvavat puut kohoa korkeuksiin, enää ne eivät kohota latvaansa pilvien keskelle. Yksikään vettä juova puu ei enää kestä lujana korkeuksissaan. Ne syöstään kaikki kuoleman valtaan, alimpaan tuonelaan, hautaan vaipuneiden ihmisten pariin.