23. Mutta Daavid vastasi: »Miksi te puututte minun asioihini, Serujan pojat? Miksi te yritätte johtaa minua harhaan? Pitäisikö jonkun israelilaisen kuolla tänä päivänä, kun minä tiedän jälleen olevani Israelin kuningas?»
24. Ja kuningas sanoi Simeille: »Ei sinun tarvitse kuolla.» Tämän hän vahvisti valallaan.
25. Myös Mefiboset, Saulin pojanpoika, oli tullut kuningasta vastaan. Hän oli antanut jalkojensa ja partansa olla hoitamatta ja vaatteidensa pesemättä kuninkaan lähdöstä aina siihen asti, kun tämä onnellisesti saapui takaisin.
26. Kun Mefiboset tuli Jerusalemista kuningasta vastaan, kuningas kysyi häneltä: »Miksi et lähtenyt minun mukaani, Mefiboset?»
27. Hän vastasi: »Herrani ja kuninkaani, palvelijani petti minut. Minä sanoin hänelle: ’Tuo minulle satuloitu aasi, niin nousen sen selkään ja lähden kuninkaan mukaan’ – minähän olen rampa.