2. Kuningasten Kirja 15:12-17 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

12. Herra oli sanonut Jehulle: »Neljänteen polveen saakka istuvat jälkeläisesi Israelin valtaistuimella.» Niin oli nyt käynyt.

13. Sallum, Jabesin poika, tuli kuninkaaksi Juudan kuninkaan Ussian kolmantenakymmenentenäyhdeksäntenä hallitusvuotena. Hän hallitsi Samariassa kuukauden ajan.

14. Menahem, Gadin poika, lähti tuolloin Tirsasta ja hyökkäsi Samarian kaupunkiin. Hän löi siellä hengiltä Sallumin, Jabesin pojan, ja nousi kuninkaaksi hänen sijaansa.

15. Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Sallumista ja salaliitosta, jonka hän teki, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

16. Menahem, joka oli lähtenyt Tirsasta, valloitti noihin aikoihin myös Tifsahin ja sen ympäristön. Kun kaupunki ei avannut porttejaan, hän valtasi sen, ja kaikilta raskaana olevilta naisilta hän viilsi vatsan auki.

17. Menahem, Gadin poika, tuli Israelin kuninkaaksi Juudan kuninkaan Asarjan kolmantenakymmenentenäyhdeksäntenä hallitusvuotena. Hän hallitsi Samarian kaupungissa kymmenen vuoden ajan.

2. Kuningasten Kirja 15